Olen kohdannut parin viikon aikana kolme hyvin mielenkiintoista ja ajatuksia herättävää 60+ naista.
Ensimmäinen oli pitkän linjan psykiatri, jonka kanssa keskustelimme naisen toisesta murrosiästä, vaihdevuosista ja elämästä naisena niiden keskellä ja jälkeen.
Psykiatri on tavannut tietenkin työnsä luonteen vuoksi tässä iässä syystä tai toisesta kovasti kipuilevia naisia. Hän sanoi, että tämä murros on monin kerroin vaativampi ja valtaisampi kuin teini-iän murros. Tässä on kyse luopumisesta ja eräänlaisesta näkymättömäksi muuttumisesta monella rintamalla. Emme ole enää lastemme, emme työelämän emmekä usein edes miestemme ensisijainen kiinnostuksen kohde. Osamme on väistyä, lakata olemasta tarpeellinen muille, määritellä itseytemme ja...
Hormonikorvaushoito on hyvä vaihtoehto vaihdevuosioireisiin mutta se ei sovi kaikille.
Esimerkiksi syöpäpotilaille. Heille ei vaikeisiin oireisiin (jotka hoitojen takia voivat alkaa jo kolmekymppisillä) ole tarjolla oikein muuta kuin mieliala- ja unilääkkeitä.
Mitä siis tehdä olon helpottamiseksi kun oikein mitään ei voi tehdä?
Kun valmistelimme valmennustamme, tutustuin suureen määrään vaihdevuosioireista tehtyjä tutkimuksia. Hormonikorvaushoidon lisäksi niissä suositeltiin lähinnä lisää liikuntaa, vihanneksia ja lepoa. Myös tietoisuustaitoja (mindfulness) ehdotettiin. Lue niistä ja vaihdevuosista täältä.
Tämä ei kuulosta kovin kaksiselta. Itseasiassa se kuulostaa masentavalta.
Olisi ihanaa, jos olisi ihmepillereitä, joilla kaikkien kaikki ongelmat ratkeaisivat.
Mutta...
Kohdunlaskeuma on yleinen vaiva. Siitä kärsii noin 5-10% naisista ja joka viides ikääntyneistä naisista. Syy on yleensä raskauden ja synnytyksen veltostuttamat lantionpohjan lihakset. Pahimmillaan vaiva on kuitenkin vasta 20-30 vuoden päästä ensimmäisestä synnytyksestä eli usein vaihdevuosien aikaan, jolloin sitä pahentaa estrogeenin vähenemisestä aiheutuva kudosten löystyminen.
Täysaikainen raskaus ja vaikea synnytys (esimeriksi imukuppi ja pihtisynnytys) lisäävät laskeuman riskiä mutta sitä esiintyy myös keisarinleikkauksella synnyttäneillä.
Lantionpohjan lihakset ja sidekudokset kannattelevat kohtua. Näiden heiketessä kohtu painuu alaspäin emätintä kohti. Pahimmassa tapauksessa kohtu pullistuu kokonaan ulos vaginasta.
Lievä kohdunlaskeuma voi olla oireeton. Vaivan...
Alzheimerin tauti on neurologinen sairaus, jossa aivojen toiminta etenevästi heikkenee. Aivoihin kertyy proteiiniplakkia, mikä häiritsee hermosolujen toimintaa ja vaurioittaa hermoratoja. Tauti heikentää muistia ja tiedonkäsittelyä ja johtaa lopulta kuolemaan.
Alzheimerin tauti on yleisin dementiasairaus. Se alkaa yleensä yli 65-vuoden iässä. Valtaosa sairastavista on yli 75-vuotiaita. Noin puolella sairastuneista on tautiin altistava geenivirhe. Se on siis jossain määrin perinnöllinen.
Syytä tautiin ei kuitenkaan täysin tiedetä. Perintötekijöiden lisäksi elintavoilla, ja ympäristötekijöillä arvellaan olevan vaikutusta. Terveiden elintapojen kuten kasvispitoisen ja terveellisiä rasvoja sisältävän ruokavalion, liikunnan, stressinhallinnan ja riittävän unen merkitystä taudin ehkäisyssä pidetään...
Naisten neuvolan tarina ulottuu Nordic Fit Maman perustajan Riina Laaksosen saamiin yhteydenottoihin naisilta, jotka kärsivät raskauksien aiheuttamista vaivoista (kuten vatsalihasten erkauma ja siitä seuraavat selkäkivut ja pömppämaha sekä lantionpohjan lihasten heikkoudesta johtuva virtsankarkailu ja laskeumat) vuosia, jopa vuosikymmeniä synnytysten jälkeen.
Nordic Fit Mama oli siihen mennessä keskittynyt vain raskaana olevien ja synnyttäneiden naisten hyvinvointiin mutta aloimme miettiä omaa valmennusta yli 45-vuotiaille naisille.
Vaihdevuodet tulivat kuvaan mukaan itsestään, kun aloimme tutkia tämän ikäryhmän terveys- ja hyvinvointihaasteita.
Havaitsimme yllätykseksemme, miten vähän tästä naisten elämän eräästä käännekohdasta tiedetään ja ymmärretään.
Ja mikä vielä...
Kun yli 45-vuotias nainen alkaa saada selviä vaihdevuosioireita (erityisesti kuumia aaltoja ja unettomuutta), kuukautiskierto muuttuu epäsäännölliseksi ja alkaa esiintyä vuotohäiriöitä, on vaihdevuosidiagnoosi melko selvä. Laboratoriokokeita ei yleensä tarvita asian toteamiseen.
Jos verikokeeseen kuitenkin päädytään, siinä mitataan aivolisäkkeen follikkelia stimuloivan hormonin, FSH:n määrä nousemista. Jos arvo on yli 40 IU/l, vaihdevuodet ovat alkaneet.
Estrogeenitasojen mittaamisesta ei sen sijaan yleensä ole hyötyä.
Vaihdevuosioireet eivät sinänsä ole syy lääkärissäkäyntiin, elleivät ne ole vaikeita ja haittaa elämänlaatua. Hyvä ja asiansaosaava gynekologi on tässä elämänvaiheessa arvokas tuki.
Kaikkein tehokkain keino oireiden hallintaan on hormonikorvaushoito. Sen voi...
Vai onko se huuhaata? Tässä suomennos amerikkalaisen Mayo Clinicin artikkelista:
Mayo Clinicin tekemän tutkimuksen mukaan tietoisuustaidoista voi olla hyötyä naisille, jotka kamppailevat vaihdevuosioireiden, erityisesti ärtyneisyyden, ahdistuksen ja masennuksen kanssa.
"Tässä tutkimuksessa havaitsimme, että keski-ikäiset naiset, joilla oli paremmat tietoisuustaidot, kokivat vähemmän vaihdevuosioireita", kertoo Mayo Clinicin naisten terveyteen erikoistunut lääkäri Richa Sood. "Nämä havainnot viittaavat siihen, että mindfulness voi vähentää vaihdevuosioireita ja ylipäänsä stressiä."
Mindfulness tarkoittaa huomion keskittämistä nykyhetkeen ja ajatusten ja tuntemusten tarkkailua ilman arviointia. Aikaisemmat tutkimukset ovat osoittaneet, että tietoisuustaitojen harjoittaminen voi vähentää stressiä ja parantaa...
Monet naiset vannovat erilaisten yrttien ja luontaistuotteiden nimiin hakiessaan helpotusta vaihdevuosioireisiinsa. Mutta toimivatko ne todella?
Joistakin luontaisvalmisteista ja yrteistä on tutkimusnäyttöä.
Ja tutkimusta tehdään lisää jatkuvasti. Paljon on tutkittu esimerkiksi kasviestrogeeneja (fytoestrogeenit), joita esiintyy erityisesti soijassa mutta myös esimerkiksi palkokasveissa, pellavansiemenissä, jamssissa ja mansikoissa.
Fytoestrogeeni on kuitenkin teholtaan hyvin heikkoa ja sitä sisältäviä ruoka-aineita pitäisi syödä valtavat määrät, jotta sillä olisi todellista vaikutusta. Silti monet naiset kokevat saavansa esimerkiksi juuri soijatuotteista apua.
Isoflavonoidit, joita on esimerkiksi puna-apilassa, ovat myös fytoestrogeeneja. Niiden tehosta on ristiriitaisia tuloksia. Riittävän tutkimustiedon puuttuessa syöpää...