Kuuntele Kuumat aallot -podcastia 🎧

Naisten neuvolan blogi

Katariina Sourin vieraskynä: Eroon unettomuudesta

Uniongelmia?
 
Minulla on asiaan ratkaisu. Kun kerron mikä se on, sanot että enhän minä pysty noin tekemään. Seuraava kysymys kuuluu, että miksi et pysty? Kysehän on asioiden arvottamisesta.
 
Priorisoinnista.
 
Ensin hieman taustatarinaa:
 
Viitisen vuotta sitten aloin nukkua todella huonosti. Heräilin yöllä ja valvoin. Toisinaan en saanut millään unta. Olin väsynyt ja epävakaa. Sain diagnoosin kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä.
 
Päätin olla syömättä minulle määrättyjä lääkkeitä, ja tein lukuisia elämäntapamuutoksia. Kirjoitin lääkeettömästä toipumisprosessistani kirjan Sarana.
 
Aloin nukkua paremmin. Vähitellen uniongelmat kuitenkin palasivat osittain, eikä mikään tuntunut auttavan. Kehoni ja koko hermojärjestelmäni oli...
Continue Reading...

Vaihdevuosien 35 oiretta

Vaihdevuosioireiden tiedetään johtuvan estrogeenitasojen heittelystä ja laskemisesta mutta tarkkaan ei tiedetä, miksi tästä seuraa esimerkiksi kuumia aaltoja. Tarkkaanhan ei tiedetä edes sitä, miksi munasarjat päättävät jäädä eläkkeelle juuri naisen elämän tuossa vaiheessa.

Homo sapienshan on ainoa nisäkäs ryhävalaan lisäksi, joka jatkaa eloaan lakattuaan lisääntymästä.

Vaihdevuosioireita on tunnistettu ainakin seuraavat 35: 

  1. Epäsäännölliset kuukautiset ja vuotohäiriöt. Monelle tulee yllätyksenä se, että vaihdevuosien aikana on vielä kuukautiset. Perimenopaussi, menopaussia edeltävä 5-10 vuoden ajanjakso on kuitenkin se, jolloin monet kokevat pahimmat oireensa. Menopaussi on tilanne, jossa kuukautiset ovat olleet poissa vuoden. 
  2. Kuumat aallot. Jostain syystä hormonitasojen lasku...
Continue Reading...
Close

50% Complete

Lataa tästä oppaasi

ja liity viileiden naisten yhteisöön.