Uupumus on tila, joka syntyy pitkään jatkuneen stressitilan seurauksena. Niin sanottu stressivaste jää päälle eikä rentoutuminen enää onnistu.
Stressivaste tarkoittaa tilannetta, jossa jokin uhkaavaksi koettu tilanne laukaisee aivojen taistele- tai pakene -reaktion. Sympaattinen hermosto aktivoituu. Lihakset jännittyvät, ruuansulatus hidastuu, syke ja verenpaine nousevat.
Stressi ei ole vaarallista sinänsä ellei se pitkity, kuten uupumuksessa tapahtuu.
Uupumus voi olla työperäistä tai sen voi laukaista myös perhetilanne, erityisesti lapsiperheissä.
Työuupumuksessa eli loppuunpalamisessa erotetaan seuraavat vaiheet:
1. Kuherruskuukausi
Kun aloittaa uuden työn tai on juuri perustanut esimerkiksi yrityksen, mieli on usein innostunut ja positiivisen jännittynyt....
Nykyelämä menee helposti pelkäksi suorittamiseksi.
Meitä ohjataan lapsesta asti etenemään elämämme polulla kuin suunnistusreitillä, tulevaisuudessa häämöttävä suoristuspalkinto mielessämme.
Ja kun myöhästymme, kooemme epäonnistuvamme tai uuvumme matkalla, tunnemme syyllisyyttä.
Elämä ei kuitenkaan ole suoritus.
Elämä ei ole paketti, joka meille syntyessämme annetaan ja jota meidän pitää raahata perässämme elämämme loppuun.
Lopussa ei myöskään seiso mikään iso kiitos, jota kohti meidän pitäisi suunnistaa. Me emme saa pisteitä hyvästä vanhemmuudesta tai kotitöiden tekemisestä tai lasten kasvatuksesta.
Kuten filosofi Alan Watts on sanonut, elämä on kuin musiikkia. Sitä ei soiteta siksi, että päästäisiin viimeiseen...